
Ensimmäinen pakkanen saapui Dogaviosiin hiljaa eräänä iltapäivänä. Kukat sulkivat terälehtensä kuin pukeutuen takkiin, ja kivet lauloivat entistä hiljempaa, ettei lämpöä kuluisi.
Pigúiça ihastui. Huskyt pitävät kylmästä. Hän juoksi kukkapenkissä puhaltaen höyryä kuonostaan, fuuu, ja leikki olevansa lohikäärme.
Silloin hän huomasi. Päivänkakkaran päällä istui hiljaa keltainen perhonen siivet kiinni. Pigúiça meni aivan lähelle. Perhonen vapisi ja vapisi kuin lehti tuulessa.
”Etkö lennä?” kysyi Pigúiça. ”En pysty”, vastasi perhonen ohuella äänellä. ”Siipeni jäätyivät. Perhonen lentää vain, kun sillä on lämmin.”
Pigúiça ajatteli nopeasti. Ensin hän halusi viedä perhosen kotiin purkissa. Mutta hän muisti, mitä Fofuxo aina sanoi: puutarhan eläimet haluavat asua puutarhassa. Auttaminen ei ole vangitsemista.
Niinpä hän käpertyi hiljaa kukan viereen ja puhalsi aivan kevyesti, lämmintä ilmaa suusta. Hhhaaa. Perhonen avasi siipiään pikkuisen.
Sitten Pigúiça teki sen, minkä jokainen husky osaa: hän kiersi pörröisen hännän, paksun kuin kaulahuivin, kukan ympärille ja teki pienen seinän, ettei tuuli pääsisi läpi. ”Parempi?” ”Paljon parempi”, sanoi perhonen. ”Mutta yö on pitkä.”
Pigúiça katsoi ympärilleen. Lähellä kasvoi kierteinen puu, jolla oli matalat oksat ja valtavat lehdet, leveät kuin sateenvarjot. Niiden alle tuuli ei juuri yltänyt.
”Tiedän paikan”, hän sanoi. Hän kaivoi maata kukan ympäriltä varovasti, jottei juuri vahingoittuisi, ja nosti päivänkakkaran multapaakkuineen, perhonen päällä, istumassa tukevasti kuin matkustaja. Sitten hän käveli hitaasti, hyvin hitaasti.
Suurten lehtien alle hän istutti kakkaran takaisin pehmeään sammalpaikkaan ja asetteli ympärille kuivia lehtiä. Paikka näytti pieneltä huoneelta.
Perhonen käpertyi. Siivet lakkasivat vapisemasta. ”Kiitos, Pigúiça”, se kuiskasi. ”Huomenna, kun aurinko lämmittää, tulen sanomaan huomenta.”
Seuraavana aamuna aurinko osui suuriin lehtiin, ja siinä perhonen lensi oksan alla ja teki kaaria Pigúiçan kuonon edessä. Hän istui siinä ja hymyili ja hymyili korvat pystyssä.
Illalla kotona Pigúiça meni pediilleen ja kiersi hännän kuononsa ympärille, aivan kuten oli tehnyt perhoselle. Tuli lämmin. Tuli hyvä olla.
Ulkona lehtien alla joku aivan pieni nukkui myös rauhassa. Ja kun Pigúiça tiesi sen, hän nukahti vielä rauhallisemmin.
