Maailmanpuu on niin korkea, että hymyilevät pilvet kulkevat ylimpien oksien alta. Ja jouluna jokainen Dogaviosissa haluaa koristella sen.
Pentujoukko saapui aamusta, kullakin oma laatikkonsa. Bolota toi punaisia palloja. Tico toi nauhoja. Pigúiça toi kukkaköynnöksen, jonka oli itse ommellut.
Dinosaurukset tulivat pian perässä. Trici, pikku triceratopsi, tuli ravaten, palloja riippumassa kolmessa pienessä sarvessa. Rex tuli perässä, lyhyet kädet kantamassa laatikkoa, joka melkein putosi, tum.
”Minä ripustan alaoksille”, Trici sanoi ja alkoi ripustaa, yksi pallo jokaiseen pieneen oksaan. Fofuxo, iso ja lempeä, nosti Pigúiçan selkäänsä, jotta tämä pääsi koristelemaan silmien korkeudelta.
Kun he olivat valmiit, puu oli kaunis puoleenväliin asti. Puuttui latva korkealla, tähden paikka. Se oli niin korkealla, ettei kukaan yltänyt.
Rex yritti. Hän ojensi kätensä niin pitkälle kuin pystyi. Ei mitään. Hän yritti hypätä. Tum! Lehdet heiluivat, mutta ei mitään. ”Minä haluaisin auttaa”, hän sanoi pää alhaalla. ”Mutta käteni ovat liian lyhyet.”
Silloin he kuulivat äänen, tum, tum, tum, hyvin hitaasti, kuin vuoren askelia. Se oli Rouva Pitkäkaula, valtava diplodokus, jonka kaula oli niin pitkä, että pää saapui paikalle ennen muuta ruumista.
”Kuulin, että tähti odottaa kaulaa”, hän sanoi tavallisella rauhallisella äänellään. Ja hän otti kultaisen tähden hyvin varovasti hampaidensa väliin.
Hän venytti kaulaansa, venytti ja venytti, hymyilevien pilvien läpi, jotka väistyivät. Kun hän pääsi ylös asti, hän kiinnitti tähden puun latvaan pitkän nauhan varaan. Pling! Tähti syttyi.
Mutta nauha heilui tuulessa. ”Tarvitsemme jonkun alas sitomaan nauhan pään runkoon, ihan tiukasti”, Rouva Pitkäkaula sanoi. ”Jonkun, jolla on pienet ja vahvat kädet.”
Rex nosti päänsä. Hän juoksi, halasi runkoa ja teki tiukan pienen solmun, niin kuin vain lyhyt käsi osaa. Nauha rauhoittui, tähti pysyi paikallaan.
Kaikki katsoivat ylös. Jokainen pallo heijasti tähden valoa, ja Maailmanpuu loisti kuin se olisi ollut täynnä pieniä nukkuvia aurinkoja.
”Rex se varmisti tähden”, Rouva Pitkäkaula sanoi. Rex pullisti rintaansa, ja hänen vihreät poskensa punastuivat vähän.
He kävivät kaikki makuulle puun alle. Rouva Pitkäkaula kiertyi heidän ympärilleen kuin pitkä, lämmin tyyny ja alkoi kertoa tarinaa aivan hiljaa. Trici kuuli ensimmäisen lauseen. Rex toisen. Pigúiça ei ehtinyt kuulla kolmatta.
Tähti korkealla tuikahti hitaasti kerran, ikään kuin sanoen hyvää yötä. Ja koko metsä nukkui.
