Fofuxo on iso, ja iso kulkee hitaasti. Hän ei pidä kiirettä, eikä hän ymmärrä, miksi kenenkään pitäisi.
Sinä iltapäivänä Pigúiça halusi juosta purolle, ja nopeasti. Hän juoksi edelle, palasi takaisin, juoksi pieniä kierroksia Fofuxon ympäri ja juoksi taas edelle. Fofuxo kulki omaa tahtiaan, tum, tum, ja nuuhki kukkia polun varrella.
”Vauhtia, Fofuxo!” sanoi Pigúiça kärsimättömänä. ”Sinä olet tosi hidas! Ei tämä ole yhtään hauskaa. Minä menen leikkimään Ninan kanssa, hän on nopea.”
Ja hän juoksi pois katsomatta taakseen, korvat tuulessa lepattaen.
Fofuxo pysähtyi keskelle polkua. Hän katsoi, kun Pigúiça meni, ja hänen häntänsä lakkasi heilumasta. Sitten hän istahti puun alle korvat ihan lerpallaan eikä sanonut mitään.
Pigúiça leikki Ninan kanssa purolla. Mutta leikki ei ollut yhtä hauska kuin yleensä. Hänen vatsassaan oli outo solmu, joka ei lähtenyt pois. Aina kun hän nauroi, solmu kiristyi vähän. Hän yritti olla välittämättä siitä, mutta ei onnistunut.
”Sinä näytät siltä, kuin olisit unohtanut jotain”, sanoi Nina ja kallisti päätään.
Pigúiça mietti. Ja hän muisti Fofuxon lerpallaan olevat korvat. ”Minä sanoin jotain ilkeää”, hän sanoi. ”Ja taidan olla pahoittanut hänen mielensä.”
Hän palasi polkua pitkin, hitaasti. Fofuxo istui yhä puun alla. Pigúiça meni lähelle, katsoi omia tassujaan ja sanoi: ”Fofuxo... anteeksi. Minä sanoin, että sinä olet hidas, eikä se ollut kivasti sanottu. Minulla oli kiire, ja minä olin ilkeä. Sinä et ansainnut sitä.”
Fofuxo katsoi häntä pitkään. Hänen korvansa nousivat vähän. Pigúiça veti syvään henkeä ja jatkoi: ”Ja minä tein sinulle laulun. Saanko laulaa sen?” Fofuxo nyökkäsi.
Ja Pigúiça lauloi vähän nuotin vierestä: ”Fofuxo kulkee hiljaa vaan, mut on paras kaveri maan. Hän haistaa kukat kaikki nää, ja hänen halinsa lämmittää.”
Fofuxon silmät täyttyivät kyynelistä. Mutta hän hymyili, valtavaa hymyä. ”Kiitos, Pigúiça. Anteeksipyyntö hyväksytty. Ja tuo oli kaunein laulu, jonka olen koskaan kuullut.”
Pigúiçan vatsan solmu aukesi saman tien, ihan kuin rusetti, josta vedetään.
Kotimatkalla Pigúiça kulki Fofuxon vieressä, hänen tahdissaan. Tum. Tum. Ja hän huomasi, että hitaasti kulkiessa näki, kuinka kukat sulkeutuivat nukkumaan yksi kerrallaan. Hän ei ollut koskaan ennen nähnyt sitä, koska oli aina juossut ohi.
Kun he pääsivät kotiin, Pigúiça kävi makuulle Fofuxon kylkeä vasten ja hyräili lauluaan hiljaa, yhä hiljempaa, kunnes laulu muuttui haukotukseksi. Ja haukotus muuttui uneksi.
