Se oli ollut ihan tavallinen päivä. Ei syntymäpäivää, ei juhlia, ei mitään yllätyksiä.
Ainakin Pigúiça ajatteli niin. Hän istui kukkulan laella, katseli taivaan tummumista ja huokaisi oikein kuuluvasti. ”Tänään ei tapahtunut mitään erikoista. Ei yhtikäs mitään.”
Fofuxo istahti hänen viereensä niin, että ruoho painui kasaan. ”Haluatko leikkiä kiitosleikkiä?”
”Miten sitä leikitään?” Pigúiça kysyi vähän epäillen.
”Se on helppoa. Muistetaan jokin päivän hyvä asia ja sanotaan kiitos. Jokaisesta asiasta painetaan alas yksi tassun varvas. Katsotaan, montako varvasta tarvitaan.”
Pigúiça rypisti kuonoaan. ”Mutta ei ollut mitään hyvää.” Ja Fofuxo kysyi rauhallisesti: ”Ei yhtään? Entä aamupala?”
Pigúiça mietti. Aamulla oli ollut lämmintä puuroa ja lusikallinen hunajaa päällä. ”No hyvä on. Kiitos puurosta.” Hän painoi alas yhden varpaan ja katsoi sitä vähän yllättyneenä.
Sitten hän alkoi muistaa muitakin asioita, yksi veti toista perässään kuin lankakerän lanka. ”Hmm. Kiitos auringosta, joka lämmitti selkääni aamulla.” Toinen varvas. ”Kiitos Ninasta, joka lainasi minulle palloaan.” Vielä yksi. ”Kiitos kukasta, joka toivotti minulle hyvää huomenta. Ja mutalätäköstä, johon hyppäsin. Ja Ticosta, joka kertoi vitsin luusta, joka meni lääkäriin.”
Pigúiça nauroi muistaessaan vitsin. Se ei ollut edes kovin hauska, mutta Tico oli nauranut sille niin, että kaatui nurmelle. Sitten hän katsoi tassuaan. Kaikki varpaat olivat jo alhaalla.
”Fofuxo, varpaat loppuivat! Ja minulla on vielä ihan kasoittain kiitoksia!”
”Voit käyttää minun varpaitani”, Fofuxo sanoi ja ojensi ison tassunsa. Fofuxon varpaat olivat isoja ja pehmeitä, ja Pigúiça painoi niitä alas yksi kerrallaan. Ja hän jatkoi.
Kiitos perhosesta, joka laskeutui häntääni ja kutitti. Kiitos puron raikkaasta vedestä. Kiitos iltapäivän torkuista. Kiitos leivän tuoksusta, joka tuli kylästä. Kiitos Fofuxosta. Kun heidän kummankin varpaat olivat loppuneet, Pigúiça oli ihan hiljaa ja ihmeissään. Tavallinen päivä olikin ollut täynnä hyviä asioita.
Taivas oli jo hämärä, ja ensimmäiset tähdet syttyivät. Juuri silloin tähdenlento kulki taivaan poikki hyvin hitaasti. Ja matkallaan se piirsi valosta sydämen, ihan kukkulan yläpuolelle. Alhaalla niityllä kukat sulkivat terälehtensä ja kuiskivat hyvää yötä.
”Katso, Fofuxo!” Pigúiça kuiskasi. ”Näyttää siltä, että taivaskin sanoo kiitos.” Fofuxo nyökkäsi hymyillen, ja hänen häntänsä heilahti pehmeästi ruohossa.
Petissään Pigúiça kiitti vielä kolmesta asiasta: pehmeästä tyynystä, lämpimästä peitosta ja unesta, joka oli jo tulossa. Entä sinä? Mistä sinä tykkäsit tänään? Kerro se hiljaa, ihan hiljaa, ennen kuin nukahdat. Ehkä sinunkin tavallinen päiväsi oli täynnä pieniä hyviä asioita.
